Lounasravintola Hanna-Maria on läpi vuoden toimiva ruokapaikka, johon jokaisen on helppo tulla. Ravintola on nimetty 1800-luvulla eläneen porvoolaisen kauppias Oskar Simolinin tytärten Hannan ja Marian mukaan. Heidän mukaansa nimettiin myös vuonna 1866 rakennettu Simolinin rahtilaiva, jonka pienoismalli on nähtävillä Porvoon Museossa.

Hanna-Mariassa voi syödä kotoisasti ja ravintolan tuotteet sopivat niin lapsiperheille kuin muillekin lounasasiakkaille. Ravintolan iloiset emännät Gunvor Fagerholm ja Monica Hänninen tekevät itse pääosan tuotteistaan. Luonnollisesti ruokien maut perustuvat hyviin raaka-aineisiin, jotka mahdollisuuksien mukaan hankitaan paikallisilta tuottajilta. Perunamuusi, uunituoreet leivät, munkit ja toscakakut ovat Hanna-Marian kehutuimpia tuotteita.

Ruokapaikka Hanna-Maria on löytänyt paikkansa porvoolaisten lounasravintolana ja vanhan kaupungin
kesävieraiden levähdyspaikkana.
Hanna-Mariassa halutaan
tulevaisuudessakin keskittyä maukkaaseen ja
yksinkertaiseen kotiruokaan, joka maistuu myös
vaativallekin herkkusuulle.

Lähde: Topi Haapanen (toim.): Itä-Uusimaa - Östra Nyland à la Carte,
Oy Kirjapaino tt tryckeri Ab, Porvoo - Borgå 1998